lauantai 5. huhtikuuta 2014

Tuplaa pukkaa

Eilen koin onnistumisen hetkiä ryhmätreeneissä, kun Elli toimi yllättävän kivasti! Etenemä tuntui hyvältä ja koirakin oli kuulolla. Kepeillä oli hieman hidas, joten otin keppejä lopuksi parilla ohjurilla. Puomilla teki kivoja suorituksia, vauhti säilyi ihan ok:sti alas asti. Puomilta sitten sylkkärivastakäännösmikälie putkeen, ja se sujui hyvin. Toistoja kertyi ihan kiitettävästi, mutta tuntui, että koira kesti toistoja nyt paljon paremmin kuin ennen. Lenkillä ollaankin otettu paljon spurtteja, josko niiden tulos alkaisi pikkuhiljaa näkyä...!

Yadan kanssa humputtelu samaisella radalla, kepeillä hyvä rytmi ja kontaktit sujui, eipä siinä muuta. Lopuksi otin molempien kanssa vähän rally-tokoa kentällä. Molemmat tekivät hyvää työtä! Yadan kanssa eteen tulo on edelleen haastava, sillä koira lähtisi helposti kiertämään minua, kuten vasemmassa täyskäännöksessä. Täytyy yrittää ohjata pidemmällä apuaskeleella, josko saisin suoristettua koiran paremmin.

Treenien päätteeksi heitin Ellin mummolaan hoitoon, se pääsikin tänään Virojoen kesäasunnolle peuhaamaan. Olivat kuulemma heitelleen palloa koko päivän - enpä yllättynyt ;)

Yadan kanssa käytiin siis tänään LAU:lla nappaamassa tuloksia. Eka rata (hyppäri) näytti tosi kivalta, ja sitähän se oli. Ei mitään suurempia haasteita, melko sujuva ja vauhdikas rata. Suunnittelin tiukat käännökset, mutta lopputulos oli jotain aivan muuta. Jokainen kaarros venyi kyllä aivan mahdottomasti, mutta aika riitti 5. sijaan. Päästiin siis melkein jo korkkaamaan 3. luokan palkintopalli ;) Tulos: 0/-6,81 (5./32.)



Toinen rata (agi) oli jo hivenen haastavampi, kun alussa "eroteltiin" kepit ja puomi. Kuumensin koiraa vahtaamalla edellistä koirakkoa radalla (joka osoittautui muuten erittäin huonoksi valinnaksi), joten rata alkoi hieman nihkeästi. Tokan esteen jälkeen jäi jo vähän pyörimään, samoin keppien päähän. Pikkuhiljaa alkoi palautua normaaliksi ja päästiin vauhtiin. Puomilta haastava kulma putkeen, putken jälkeiset käännökset sujuivat ihan kohtuu hyvin. Sen verran piti taas löysätä kontrollia, ettei koira paineistu, joten käännökset alkoivat venyä joka suuntaan. Menetettiin näillä pöllöilyllä paljon sekunteja, joten tältä radalta irtosi 6. sija. Tuplanolla kuitenkin alla, joten lähdin erittäin hyvillä fiiliksillä viimeiselle agiradalle. Tulos: 0/-4,15 (6./33.)



Viimeinen rata korjasi sitten ekojen ratojen helppoutta. Radan "loppusuora" oli sellainen hyppyhässäkkä, että pisti kyllä oikeasti miettimään ohjausta. Kämmittiin rata kuitenkin heti jo alussa, kun Yada häiriintyi aitojen toisella puolella vinkuvasta vinkulelusta eikä tekemisestä meinannut tulla mitään. Hylky kolmannelta esteeltä, kun sujahti jostain käsittämättömästä rakosesta - mun selän takana - väärään päähän putkea. Sitten vielä kepeille väärä aloitus (2. välistä) x2. HUOH! Piti ihan ärähtää koiralle, ennen kuin jatkoin radan loppuun. Loppurata menikin ihan loistavasti - kovaa ja korkealta. Ja se lopun hässäkkä, haha, lasten leikkiä! ;) Kyllä teki mieli päästellä ärräpäitä, kun pääsimme maaliin. NIIN hieno loppurata ja NIIN hyvä aika. Mutta ei voi minkään, nyt kävi näin. Tulos: HYL

Koiralle haleja ja pusuja, on se hieno!!! :)

Huomenna sitten rally-tokoilua ja ensi viikon sunnuntaina taas Lappeeseen IMAKK:n kisoihin Yadan kanssa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti