keskiviikko 21. elokuuta 2013

Nyt tai ei koskaan

Nyt mä olen pitkittänyt blogin päivitystaukoa niin pitkälle, ettei auta muu kuin tarttua itseään niskasta kiinni. Koska niin paljon kaikkea on tapahtunut, en aio edes yrittää muistella kaikkea, vaan keskityn muutamaan "kohokohtaan" viimeisen parin kuukauden ajalta.

Agility on ollut nyt ihan ykkösharrastuksenamme, suurimpana uutisena lieneekin, että Yada starttasi ekan kerran Haminassa 28.7. Okei, vain hyppärillä, mutta kuitenkin. Nollavoitosta (LUVA) hullaantuneena treenasin kontaktit kuntoon kahdessa viikossa ja starttasin  Kouvolassa 10.8. sekä agi- että hyppyradoilla. Hyppäriltä nollavoitto, molemmilta agiradoilta vitonen ja 3. sija. Ekalta agiradalta keppivirhe ja toiselta yksi rima. Keppivirheeseen ei ole mitään muuta selitystä kuin se, että unohdin yksinkertaisesti ohjata. Rima tuli sitten alas jostain tuntemattomasta syystä, ehkä vedätin liikaa tai tein jotakin epämääräistä, joka sai Yadan räpiköimään.Enivei, poistuimme hymyssä suin kisapaikalta kotiin! Tästä on hyvä jatkaa. Vaatimattomana tavoitteena nousta seuraavista kisoista kakkosiin ja vuoden loppuun mennessä kolmosiin. Haha ;)

Elli ei ole vielä kisaratoja päässyt maistelemaan, mutta olen sitäkin ahkerasti raahannut hallille mukaan. Kontaktit sujuu jo hyvin, nyt pitäis saada enää rimat kisakorkeuteen ja kepeiltä loputkin verkot pois. Tekniikan lisäksi olen tehnyt kestävyystreenejä. Tosin, viimeisimmissä treeneissä maanantaina huomasin, että vaikka Elli jaksaa pinkoa pitkiäkin lenkkejä, on sen maksimaalinen suoritusteho ihan järkyttävän huono. Nyt siis sekä ohjaajalle että ohjattavalle on tiedossa spurtteja, spurtteja, spurtteja ja spurtteja! Eivätkä ne Yadallekaan pahaa tekisi. Jos jaksan nyt puristaa vielä viimeiset mehut (itsestäni) irti, saan Ellinkin starttiin syyskuun puolessa välissä. Siellä vaihtoehtoina olisivat Orimattila (14.9.) ja Vantaa (15.9.).

Elli kävi hakemassa Kouvolan näyttelystä H:n. Elli esiintyi tosi kivasti, mutta jostain syystä tuomari ei vaan tykännyt. Arvostelukin oli tosi kiva, vaikkakin sanomista tuli korostuneesta lanteen seudusta. Tiedetään, tiedetään. Tuloksesta masentuneena päätin, että Ellin näyttelytouhut ovat ohi. Meillä on se agivalioon tarvittava ERI, joten nyt vaan niitä startteja. Heh! En mä koskaan mikään näyttelykehänkiertäjä ole ollutkaan, koira sitäkin vähempi.

Tytöt esittelee uutta talvimuotia


Tänään, tai siis eilen tiistaina, Niina hieroi taas koirat. Samat jumit selässä kummittelivat edelleen. Molemmilla. Löllöteltyjen koirien lisäksi sain kotimatkalle mukaani Nutriolin Sporttia ja Flying Dogs'n Mineral Drinkiä.Kokeillaan, onko niistä hyötyä. Hyvin ainakin maistui Sportti ruoan seassa :)

Tällä viikolla ohjelmassa olisi vielä torstain möllikisat (KSSK), perjantain agitreenit ja lauantain agikisat Kotkassa. Ajattelin startata mölleissä molempien kanssa kaksi rataa, Elli mölleissä ja Yada kilpailevissa. Perjantaina Yada saa lepopäivän ja teen korkeintaan parit kontaktit. Elli pääsee täten ykköstreenipaikalle. Saas nähdä, miten sillä kunto kestää! Siitä tulikin vielä mieleeni, kun kävin viime viikolla rokotuttamassa koiria, Elli painoi lähes 7kg!!! Tsiisus. Ei se kyllä niin löllö ole kuin ennen, joten mä todella toivon, että tuo kilomäärä koostuu lihaksista. Yada painaa reilun kilon verran vähemmän. 

Elli + vasta-ajettu nurmikko = ...
Videomateriaalia tulossa lähipäivinä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti