sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

HYL HYL

Tiistaina kävin tekemässä kevyesti agia hallilla. Lähinnä väänsin Ellin kanssa, mutta sai Yadakin kokeilla. Treeninä Ann Croftin rataa, jossa aiheena käännökset. Alkuun Elli teki hyvää työtä, mutta väsymyksen alettua painaa päälle, menokin muuttui melkoisesti. Ihan kivasti meni, näin kaikenkaikkiaan. Täytyy malttaa pitää rimat matalina, niin ei turhaa rasita koiraa. Josko saisi tekniikkaa hiottua ja tehtyä radan suorittamisesta rutiininomaisempaa... Ehtii ne rimat nostaa kisakorkeuksiin sitten kesällä! Yadan kanssa tokoiltiin ennen esteille siirtymistä. Ihan hyvältä näyttää, ehkä senkin voisi ilmoittaa RT-mittelöihin kesän aikana ;)



Perjantain treeneissä keskityin taas Elliin, vaikka kyllä Yadakin pääsi lopuksi halliin. Sarilla oli Oreniuksen treenistä pätkä, johon kuului voimakkaita haltuunottoja. Muutamalla toistolla Elli tuli käteen ihan ok:sti. Vauhtia puuttui, mutta Ellin mittakaavassa sitä oli riittävästi. Montaa toistoa ei jaksanut, joten tehtiin lyhyttä pätkää. Kepeille tuli aika järkyttäviä suorituksia, keinukin tuntui hitaalta. Otin lopuksi vielä kuumennettua keinua, joka sujuikin erinomaisesti. Ohijuoksut ovat kyllä 100% varmat!

Yadan kanssa piti tehdä ihan muutama hyppy, mutta miten se menikään... "Nälkä kasvaa syödessä"? Haltuunotoissa oli melkoisesti parantamisen varaa, kepit ja keinu meni hienosti. Eipä Yadan suorituksesta juuri muuta kommentoitavaa ole. Se menee juuri sinne minne pitää (ja minne näytän  - ainakin aika usein), vaikka välillä joku pieni ääni koiran pään sisällä saa sen tekemään jotain ihan typerää (kuten irtoamaan jonnekin ihan epäloogiseen suuntaan tai sinkoamaan hallin toiseen päähän). Mut, näitähän sattuu :)

Kuten tänään kisoissa. Anders Virtasen ekalta agiradalta HYL jo kolmannelta esteeltä, koska suoraan sanottuna unohdin ohjata koiran hypylle. No okei, videolta kyllä näkee, että mun käsi heilui jotenkin epämääräisesti (vinoa) hyppyä kohden, mutta koira ei reagoinut siihen kyllä mitenkään. Enkä minäkään kyllä koiraan katsonut. Oli niin kiire jo A:lle... Just joo. En todellakaan alkanut korjaamaan hyppyä, vaan vedettiin täysillä loppuun asti. Ja hienosti vedettiinkin! Mageet kontaktit!!!

C-rata agility

Koska virheistä ei kannata oppia, kannattaa sama virhe uusia seuraavalla radalla - hyppärillä. Tee siis hyvä nollarata, unohda ohjata ja mokaa kolmanneksi viimeisellä esteellä. Kas kummaa, taas vinohypyn ohi, koska ohjaaja vaan juoksee hulluna maaliin. Tuloksena siis myös hyppäriltä HYL.

D-rata hyppäri

Viimeisellä radalla (Sami Topra, agirata) karjuin kyllä hyppyjä ahkeraan, jottei ohituksia tulisi vaikka mamma unohtaisi ohjata, mutta koira säikähti A:n-takana-liikkuvaa-tuomaria-joka-lähti-seuraamaan-russeliparkaa ja juoksi hyppyä päin. Ja ihan vaan siksi, ettei katsonut eteenpäin. Ei onneksi käynyt mitään, mutta kieltohan sieltä tuli ja aikaa meni. Vitosella maaliin ja takana jälleen tosi hyvä rata. Paitsi se vitonen... Kontaktit olivat jälleen kerran h-y-v-ä-t.

Kaikista kommelluksista huolimatta mulla on hyvä fiilis. Virtasella oli haastavat radat, mutta me suoriuduttiin niistä. Ja omia mokiahan nuo hylyt olivat. Ei muuta kuin katse kohti lattiaa ja kohti uusia pettymyksiä. Suuntana Kotkan mittelöt 16.3.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti