perjantai 14. helmikuuta 2014

Jännitystä ilmassa

Alkuviikosta käytiin juoksentelemassa pitkästä aikaa, maanantaina kevyt 3km aloitus, mutta reippaassa tahdissa ja tiistaina sitten 7km ihan mukavalla sykkeellä. Mentiin kovempaa kuin ajattelin, 9.3km/h, mutta ei pidä valittaa kun juoksu kerran rullasi. Nyt kyllä kaduttaa, selkä vihoittelee... Täytyy aloitella ensi viikolla vähän rauhallisemmin. Ainiin, maanantain lenkillä ajattelin, ettei juoksemisesta tule yhtään mitään, kun sain kirjaimellisesti vetää koiria perässäni. Oli pakko laskea ne irti, jotta matka sujui edes hieman sopuisammin. Toisella juoksulenkillä oli meininki jo erilainen, tuli vähän vetoakin ja pääosin koirat juoksivat mun edellä.

Ellin "puuviikset"
Torstain aamulenkillä otettiin taas yksi spurtti. Nyt on kyllä syötävä hattu tai jotain, mutta kyllä Elli perässä kestää tasaisella maalla. Taisi hävitä Yadalle puolentoista koiran mitan verran! Nuo spurtit ovat myös hyvää paikallaolotreeniä, Yadakin kestää kivasti paikoillaan. Jätän koirat siis istumaan ja kävelen/hölkkään/juoksen tietyn matkan päähän, ennenkuin kutsun koirat luokseni. Ellin kanssa nyt ei ole koskaan mitään ongelmaa ollutkaan paikallaolon suhteen.

Tänään käväistiin hallilla ryhmätreeneissä Yadan kanssa. Ellillä on edelleen juoksut, joten se sai hengailla kotona. Kivaa, melko takaakiertopainotteista rataa. Kontakteina keinu ja A, ihan kivoja kontakteja tulikin. Yksi lentokeinu, mutta se oli ihan ohjaajan moka, kun käskytin koiraa vahingossa tyyliin: "Kii...! Eiku siisooooo". Yep, eipä ole ensimmäinen kerta kun menee senat sakaisin radalla. Ihan kivaa treeniä, koira lenteli miten sattuu, mutta irtosipa ainakin. Täytyy yrittää repiä itseensä jotain terävyyttä nyt, muuten on ehjä edessä sunnuntain radoilla... Loppuun tehtiin vielä A:ta ja keinua etupalkalla. Keinulle myös pelkkää ylösmenotreeniä, jotta saatiin nopeutta.

Huomenna Lapinsalmelle Repoveden kansallispuistoon kavereiden kera tallustamaan, sunnuntaina sitten Porvooseen Yadan ekaan 3-luokan starttiin. KÄÄK!!!

Ainiin, käytiinhän myö Yadan kanssa nappaamassa möllikisavoitto viime viikonloppuna hallilta.. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti