lauantai 26. lokakuuta 2013

Kraniosakraalia, agia, terveystarkastuksia ja rally-tokoa

Nyt täytyy tehdä pieni välipäivitys, ettei huomiselle jää kaikkea.

Maanantaina Noora hoiti molemmat koirat kraniolla. Ellikin pääsi siis ensimmäistä kertaa kokeilemaan, miltä kranio tuntuu. Ellin vikalistalta löytyy jumiutuneet lavat, jumiutunut ristiluu, vasemman puoleisen SI-nivelen virheasento/jumiutuma, vasemmalle vino lantio ja tämän aiheuttama rasitus vasemman etujalan ranteeseen sekä oikeaan takajalkaan. Elli pompottaa aika rajusti oikeaa takasta, pompottelu saattaisi johtua jonkin polven ja kintereen väliin jäävän jutun löysyydestä. Vaimitensenytoli :D Noora hoiti Ellin rannetta laserilla.

Yadalta löytyi vähän samantyyppistä vikaa: jumiutunut ristiluu ja oikealle vino lantio. Yadalla vinossa oleva lantio rasittaa oikeaa etusta ja vasenta takasta. Nooran mielestä Yada oli kuitenkin parempi, kuin edellisellä hoitokerralla. Hyvä! Yada sai laseria selkään ja lantion seudulle. Pikkukoira oli hirrrmu kiinnostunut laserkoneesta :)

Alkuviikko otettiinkin sitten rauhassa ja lähdettiin hallille vasta torstaina. Tein molempien kanssa kunnon pätkät agia. Keppejä ja kontakteja. Ellin kanssa keskityttiin kepeillä vauhtiin ja kontakteilla itsenäisempään suorittamiseen. Yada sai kepitellä omatoimisemmin - teinkin aika mielettömiä keppikulmia ja leijeröin kepeille aivan älyttömistä paikoista, mutta niin Yada vain suoriutui tehtävästään! :) Kunhan ensin itse sain käteni ja jalkani ojennukseen... Hyppytreenissä Ellin kanssa vähän takaaleikkauksia ja saksalaista. Yadan kanssa saksalainen + saksalainen ja päällejuoksuja. Molemmat koirat toimivat superkivasti, joten treenin jälkeen olin pelkkää hymyä oman koulutusvuoron ajan. Yada teki myös kivoja kontakteja sivuetäisyydellä, niitä täytyy siltikin vahvistaa vielä ja PALJON. Mutta suunta on oikea.

Eilen käytin Ellin Haminassa joukkotarkastuksissa. Silmät ja polvet ovat puhtaat, joten nyt kyttäämään lonkka- ja kyynärkuvia. Niistä sitä sanomista kyllä sitten löytyykin...

Yada on viettänyt aika rentoa viikkoa, mutta Elli pääsi tänään vielä rally-tokoilemaan. Kouluttajana toimi rallytuomarinakin toimiva Reeta Jokela. Osallistuttiin Ellin kanssa ALO/AVO-luokan ryhmään. Aluksi käytiin kyltit läpi, jonka jälkeen siirryimme treenaamaan liikkeitä. Lopuksi teimme kokonaisen radan, joka sujui ainakin meidän osaltamme tosi kivasti. Elli sai koulutuskumppaneiltakin kehuja. Kun oma pää kestäisi tokoilua, tai edes rallattelua, olisi tosi kiva treenata tavoitteellisemmin, koska rally-toko todella tuntuu Ellin lajilta. Täytyisi ehkä mennä oman mukavuusalueen ulkopuolelle koiran tarpeiden vuoksi. Kyllä pieni kisakärpäsen puremakin pääsi iskemään, ja äsken katselinkin netistä tulevia rallykisoja. Harmi, ettei tälle vuodelle enää ollut lähiseudun kisoja. Onneksi on aikaa, ja mäkin ehdin parantua tästä tokoaivovammasta ;)

Huomenna Yadan kanssa Lappeeseen, toivottavasti nappaamaan kaksi LUVAnollaa Marikan ja Yojon kera.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti