maanantai 7. lokakuuta 2013

Verkotonta!

Kävin lauantai-iltana tekemässä kontakteja ja keppejä. Samalla opeteltiin hypylle lähetystä ja putkea 5kk belgipennun kanssa.

Elli kepitteli ihan ok, teki taas virheitä tokaan-kolmanteen keppiväliin, joten lisäsin yhden verkon. Muuten sujui oikein hyvin. Huomasin, että vedätettäessä alkaa hätäilemään ja tahti häviää helpommin. Kun menen vierellä/perässä, pujottelee paremmin. Kunhan nyt ensi viikonlopun kisat rämmitään läpi, niin otan sitten itsenäisemmät kepit treenaukseen. Nyt pääasia, että kepit sujuvat virheittä. Kontakteissa ei ollut ongelmaa. Keinuakin tein hyvällä menestyksellä. Vauhti alkaa olla kohdallaan.

Yadassa ei olekaan niin paljoa hehkuttamista. Tai siis sen kontaktien opiskelussa. Koira tajuaa kontaktit maassa olevalla puomin alastulolla ja kestää vedätystä yms. Mutta kun puomi nostetaan paikoilleen, tulee todella herkästi läpi jos vauhtia on vähäänkään liikaa. Vanhat muistot varmaan nousevat pintaan, ja koira valuu siksi maahan asti eikä ota 2on2offia, joten aikamoinen työ on opettaa juoksukontakti pois... Älkää vaan ikinä pelleilkö kontaktien kanssa, niinkuin minä! Huoh. Noh, jotkut kontaktit meni tosi kivasti, kunhan jättäydyn vähän jälkeen puomilla, jolloin koira hidastaa sen verran, että se malttaa pysähtyä alastulolla. A:lla tulee läpi helposti, mutta kuitenkin alas asti. Toistaiseksi vaadin kuitenkin 2on2offin myös A:lla. Jotkuthan opettavat A:lle juoksukontaktin, vaikka puomilla onkin pysäytys. Mä en nyt tiedä, mitä tekisin. Hermot menee :D

Ihan hyvillä mielin olin kuitenkin treenin päätteeksi, ehkä tästä suosta vielä noustaan. Vaikka, toistaiseksi näyttää siltä, että Elli on valmiimpi kuin Yada.

Tänään jatkoin samalla aiheella: kepit (Elli) ja kontaktit (Yada). Ja jippikayjei, Elli kepitteli koko treenin verkoitta!!! Muutamia virheitä tuli, kun lähdin uhkarohkeasti tekemään tyhmiä ratkaisuja (lähetys kaukaa, sivuetäisyys, vedätys yms.). Kun maltoin lähettää riittävän läheltä, mutta kuitenkin annoin koiran hakea ensimmäiseen keppiväliin ennenkuin kirin rinnalle, ei kepeissä ollut mitään ongelmaa. Vauhtikin oli jo aika kohdillaan, jihuu! Vähän kontakteja ja keinua Ellinkin kanssa, ennenkuin siirryin Yadan kanssa hermoja raastavaan pysäytyskontaktiin. Alla todiste siitä, että Elli ihan oikeasti pujottelee jo ilman verkkoja.



Eipä mulla ole lauantain treeniin mitään lisättävää. Läpi tuli, aina välillä, mutta kun vauhtia sai hitusenkin pois, malttoi pysähtyä. Maassa olevalla puomilla kesti taas törkeen hyvin! Ärsyttävää. Mutta, vielä on muutamia päiviä aikaa treenata.

Huomenna olis Yadan kanssa tiedossa Helin koulutus. Keskiviikkona ajattelin tehdä ratatreeniä myös Ellin kanssa. Jos jaksan, käyn tekemässä torstaina vähän keppejä ja kontakteja, mutta muussa tapauksessa pyhitän sen lepopäiväksi. Perjantaina sitten Ellin kanssa ryhmätreeneihin ja Yadalla Helin koulutukseen. Lauantai myö hermoillaan älyttömästi ja ihan vaan möllötellään. Ja sitten onkin jo sunnuntain kisat!!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti